Toimintaperiaate
 

Speedy ski roller ja SSR

Hiihtäessä suksien muodostama paine saa lumen pintakerroksen sulamaan pohjaa vasten. Sulaminen periaatteessa pienentää kitkaa, mutta vesikerros kahden tasaisen pinnan välillä saa myös aikaan liisteriefektin, jota voi verrata kahden märän lasilevyn liu'uttamiseen vastakkain.

Speedy kuviokoneet työstävät suksen pohjan voitelukerrokseen ohuen kuvion, joka lisää ilmavirran pyörteilyä suksen ja lumen välillä. Välissä oleva ilma vähentää vastusta ja suksi luistaa pitemmälle. Sama asia tapahtuisi myös lasilevyille, jos toiseen niistä tehtäisiin uria.

Mitä kosteampi latu, sitä suurempi etu kuvioinnilla yleensä saavutetaan. Olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti positiivista palautetta Speedyjen toiminnasta ja käyttäjät ovat omissa testeissään huomanneet luiston parantuvan lähes millä kuviolla tahansa. Ero lähtötilanteeseen on saatu vielä selvemmäksi käyttämällä kullekin kelille optimoitua tietynmuotoista terää. Kuvioinnin vaikutus luistoon on nykysuksilla niin selvä, ettei kilpavoiteluiden tekeminen ilman kuviointia ole enää mielekästä.

Muovi-Setin valmistamat kuviokoneet eivät vahingoita suksesi pohjaa. Laitteet on suunniteltu ja valmistettu siten, että kuvio jää voitelukerrokseen ja lähtee seuraavan voitelun tai kulumisen johdosta pois suksesta. Lisäksi kuviokoneet on tehty mahdollisimman kestäväksi kolhuja ja kovaa pakkasta vastaan, joten ympäristö ei rajoita laitteiden käyttämistä.

on
Lataa mainos tuotteista - PDF
 
 
Suomi Saksa Englanti Ruotsi Venäjä